Pihakoira Vandan ja aussie Ransun treenailua sekä ohjaajan ihmettelyä agilityn, tokon ja pk-lajien maailmassa

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vandan mammablogi

Otsikosta voi päätellä mihin tämä blogi seuraavat pari kuukautta keskittyy...
mutta esitelläänpä aluksi blogissa seikkailevat koirakaverit :)

Vanda, kohta 2 - v pihakoiraneiti, joka rakastaa metsissä juoksemista, peiton alle kaivautumista, pikkuihmisiä, sylissä olemista, hiirien ja kissojen jahtaamista, riehumista, jäljestämistä sekä tietty agiliitämistä!
Vandan päälajina on agility, mutta harrastelee mielellään myös vauhdikasta tokoa, hakua ja verijälkeä.
Agility on Vandan (ja ohjaajan) mielestä ihan parasta, kun saa mennä oikein kovaa, hyppiä ja kiipeillä ja saa vielä nameja siitä ilosta! Agilitya harrastetaan ATT:llä Turussa. Kisaaminen olisi tarkoitus aloittaa syksyllä tai alkuvuodesta 2012, kunhan ohjaaja saa itsensä kisakuntoon ;)

Vanda astutettiin 7.12.2010 ihanalla pihakoirauros Minuksella (Yacatis Metsänpeikko), ja eilen ultrassa näkyi 4-6 pienenpientä pentua! Pentuja odotetaan helmikuun alussa, joten Vandan kevät kuluu ainakin tuonne maaliskuun puoleenväliin lähinnä mahaa kasvattaessa ja pentuja hoivatessa. Vielä ei tiineys juurikaan näy, hieman on tullut pyöreyttä ja Vanda on entistä hellyydenkipeämpi. Pennut kasvavat meillä kotona, ja kasvattaja on Mia Satamo, kennel Yacatis.  Jännityksellä jo odotellaan..


Ransu on murrosikäinen aussiepoika, jonka suosikkijuttuja ovat noutaminen, kavereiden kanssa riehuminen, ihmisten suukottelu, uiminen, metsälenkit, ryömiminen ihme paikkoihin ja kaikenlainen yhdessä tekeminen.

Ransun kanssa ollaan harrastettu tokoa viime syksystä alkaen, ja joulukuussa aloitettiin pk-haku Turun Käyttökoirakerhon ryhmässä ja tutustustuttiin pelastuskoiratoimintaan. PK-haku ja pelastushaku Turun palveluskoiraharrastajien ryhmässä ovat pääperiaatteiltaan ennen partioinnin mukaan tuloa samanlaisia, ja näitä ajattelimme harrastaa rinnakkain. Tavoitteena on saada Ransusta toimiva rullakoira, ja päästä kisaamaan haussa. Jälki on toinen pelastuskoiratoiminnassa vaadittava laji, ja sitä ainakin kokeillaan tänä kesänä. Jälkeä olisi myös helppo treenata itsekseen täällä maalla.

Agilitysta ollaan treenattu joitakin yksittäisiä esteitä - putken Ransu oppi menemään jo muutaman kuukauden ikäisenä kun toisen pennun kanssa juoksivat sitä edestakaisin :D Helmikuun alussa alkaa Elina Jänesniemen ohjaama agilityn alkeiskurssi. Tämän jälkeen siirrytään ATT:lle. Näiden lisäksi kesällä olisi tarkoitus käydä kokeilemassa vepeä ja paimennusta. Ransun molemmat vanhemmat paimentavat, ja olisi mukavaa kokeilla sytytellä myös Ransua siihen.

Pipsa on kohta 5- vuotias sileäkarvainen noutaja, meidän kiltti nallekarhu, joka rakastaa uimista, rapsuttelua, ukkojen hakemista metsästä, koirakavereiden ja ihmisten kanssa suukottelua, lapsia, syömistä sekä ihmisten kanssa touhuamista. Onpa Pipsa harrastellut myös kantterellien etsimistä - purkeista, kun ei metsään asti päästy! Pipsa odottelee kovasti Vandan pentuja, joiden huolehtiva mamma siitä varmasti tulee, sekä kevättä, kun pääsee taas uimaan. Pipsa myös opettelee temppuja mielellään. Verijälkeä on kokeiltu, mutta se oli Pipsasta todella tylsää. Makkarajälki oli paljon kivempaa, kun siinä oli niitä makkaroita..

Kuulumisia ja treenijuttuja kirjoittelee 20 + terveydenhoitajaopiskelija Johanna, joka koiraharrastuksien ohella yrittää käydä koulussa ja töissä ja tehdä opinnäytetyötä..:) Johannan ja Ransun kanssa asustelee Taneli, ja muutaman kilometrin päässä Johannan vanhemmat, pikkuveli Janne, Pipsa, Vanda sekä muutama kissa ja vähän useampi possu. Vandan mielestä possut ovat tosi hauskoja, Ransun mielestä aikas pelottavia. On siinä meillä paimenkoira...

Tästä blogista löydät kuulumisia Vandan odotusajasta ja pentujen elämästä, sekä muistiinpanoja Vandan ja Ransun harrastuksista ja treenien edistymisestä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti