Pihakoira Vandan ja aussie Ransun treenailua sekä ohjaajan ihmettelyä agilityn, tokon ja pk-lajien maailmassa

maanantai 24. tammikuuta 2011

Agilitya ja riehumista

Viikonloppuna käytiin Auran ja Annen + haukkujen kanssa lenkkeilemässä ja tekemässä pientä agitreeniä. Ransu oli kovin ihastunut Auran mudiin Rondaan, riehuivat ensin meidän pihalla, ja autossa jatkoivat pussailua. Naurettiinkin Auran kanssa että mahtaisiko mudi-aussie -mix olla kova juttu agipiireissä :D

Liedossa koirat jatkoivat riehumista lenkillä, mukaan liittyivät vielä Annen koirat, Nicky-cavalierpappa ja Flora-koikkeri. Halliin päästessä olikin sitten hyvä meininki päällä, ja meidän treeni keskittyi taas aluksi siihen, että Ransu keskittyisi työskentelemään minun kanssani, eikä ryntäilisi muiden ihanien koirien luokse. Ihanaa kun on sosiaalinen koira, mutta juuri agilityssa olisi kamalan kivaa ettei ne muut olisi aivan niin ihania. Onneksi Ransu siitä rauhoittui, ja loppua kohden huudot "Ransu ei, Ransu prkl, Ransu NYT tänne" vähenivät..todettiin että alkeiskurssilla sitten heti hallin pihalle tullessa ja sitten taas hallissa sisällä ensin leikkimistä ja nameja, jotta mamma olisi maailman mielenkiintoisin otus, muista viis.

Ransun kanssa harjoiteltiin tuttuja esteitä. Pujottelu meni namikäden avustuksella jo aika kivasti. Samoin siivekkeiden välistämenot ja takaakierrot sujuvat jo hyvin. Putki menee väristä riippumatta, mutta välillä Ransu sai putken suulla jotain ihme hepuleita, eikä mennytkään sisään vaan tarrasi hihaan kiinni. Paimenkoiramaista?
Medikokoista pöytää kokeiltiin nyt ensimmäisen kerran, ja Ransu vaikutti heti käsittävän mistä on kyse! Paikkakäskyllä pystyin lähtemään kauaskin esteestä, ja vapauttamaan Ransun sieltä käsin.

Annen kanssa harjoiteltiin trainerilla kontaktia. Ransuhan meni viime kerralla sen pienen arastelun jälkeen jo hyvin, ja nyt tarkennettiin menetelmää. Traineri on sen verran matala, että Ransu helposti hyppää sieltä pois ja sitten taas takaisin. Jopa kääntyilee huipulla :D Välillä siis pidettiin valjaista kiinni. Eli koske -käskyllä tassut kontaktille, palkka. Sitten kontaktin yli namilla johdattelemalla, alhaalla pysäytys 2on2off, palkka namialustalta tai kosketusalustan avulla, ja sitten vapautus Jess -käskyllä. Tästä lähdetään, katsotaan onko alkeiskurssin vetäjällä muuta ajatusta Ransun varalle :)

Lopuksi otettiin vielä matala rengas pari kertaa, ihan lelulla johdattelemalla oikeasta aukosta läpi. Sitten päästiin Auran avustuksella harjoittelemaan pussia. Kun sitä oli muutaman kerran pidetty auki, meni Ransu sen jo pussin ollessa "kiinni". Oikein onnistunut treeni siis :) Toivotaan että alkeiskurssilla saan Ransusterin pidettyä hallinnassa. Yleensä esim. tokotreeneissä Ransu alkuinnostuksen jälkeen keskittyy hyvin, ehkäpä myös agilityssa sitten! Treenin välissä Ransu pääsi myös leikkimään belgianpaimenkoirapennun kanssa, ja lopuksi sitten vielä "jäähdyttelylenkille". Kyllä oli väsynyt pikkuhaukku kotona :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti