Pihakoira Vandan ja aussie Ransun treenailua sekä ohjaajan ihmettelyä agilityn, tokon ja pk-lajien maailmassa

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Ransu agiliitää

Ups, tuli kiire jumpalle ja unohdin ihan kirjoittaa mein pikku agitreeneistä!
Sattuivat hakutreenit olemaan ihan agilityhallin nurkalla, niin käytiin vetämässä omatoimitreeni. Ransunhan alkaa alkeiskurssi vasta helmikuun puolivälissä, enkä halua sille vielä opettaa mitään vääriä tapoja enkä hypyyttää. Lähinnä yritetään nyt kiinnittää huomiota siihen, että Ransu keskittyisi täysillä tekemään mun kanssa, eikä haluaisi ryntäillä muiden koirien ja ihmisten luo. Tähän kuitenkin vaadittaisiin muita koirakkoja samalla kentällä, mutta jos ensi viikolla päästäisiin näinkin kokeilemaan. Kun alkukoohotukset oli juostu, keskittyi Ransu vain ja ainoastaan siihen mitä minä sanoin ja tein - sillä seurauksella että se oli heti esteen suoritettuaan kädessä kiinni :D yritin kahden esteen sarjaa, eli putkelta lähes suoraan hypyn siivekkeiden välistä. Onnistui sekin sitten lopulta :) on kyllä aiemminkin ollut tällaista huomattavissa, että on heti esteen suoritettuaan lahkeessa tai hihassa kiinni.
Eli irtoamista pitäisi harjoitella, mutta niin ettei irtoa kuitenkaan liian kauas muiden koirakkojen luo..hmm..

On se ihana nähdä miten innoissaan se oli heti kun hallille tultiin, ero kotona olevaan rauhalliseen leppoisaan kaveriin oli aika suuri :) Osa innosta purkautui haukkumalla, täytyy jutella kouluttajien kanssa pitäisikö siihen puuttua ja miten. Tehtiin putkea (myös musta putki meni molempiin suuntiin, jee!!), keppejä ja trainerilla kontaktia. Ransu on hyvin erilainen kuin Vanda kontakteilla, Vandahan paineli A-esteelle kun sitä ei oltu vielä edes opeteltu, mutta Ransu jännitti traineriakin kovasti. Mutta lopulta meni molempiin suuntiin ilman että mamma piti valjaista kiinni :) Hyppysiivekkeillä tehtiin takaakiertoa, hypylle lähetystä vähän kauempaa ja jopa sylkkäriä pari kertaa. Tämä vuosi varmaankin keskitytään enimmäkseen agilityyn ja hakuun, kun tokotreenitkin tosiaan kaikki osuivat samaan aikaan agilityn kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti